Honkatuvan kirppiksellä tapasivat tutut ja vieraat - Elämänmeno - Merikarvia-lehti

Honkatuvan kirppiksellä tapasivat tutut ja vieraat

Kohtaamispaikka kokosi lähes 200 kävijää jälleen. Kylillä tapahtuu, kun vapaaehtoisvoimat jylläävät.

Kylätalo on kokoava voima. Honkatuvan kirpputorilla kävi kahden päivän aikana lähes 200 henkilöä.

2.7.2019 10:02

MERIKARVIA Honkatuvalla järjestettiin viikonvaihteessa kirpputori. Se ohessa oli myös kahvila, jonka anjovisleivillä riitti kysyntää. Ostaja olisi löytynyt jopa seinää koristaneille hirven sarville, mutta ne eivät olleet kaupan.

Jo kylätien päässä istunut vanha rouva eli puettu nalle sai tulijat hyvälle tuulelle. Kahviossa hääri Honkajärven kyläyhdistyksen sihteeri Kirsi Mattila ja kassarouvana toimi itse puheenjohtaja Marika Uimaluoto. Kaksipäiväisen tapahtuman vilkkaampi päivä oli lauantai, mutta kauppa kävi vielä pyhänäkin. Valtatieltä oli opastus Honkajärven kylätielle ja siten saatiin myös ohikulkijoita poikkeamaan ostoksille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos