Menneen vuoden 2021 mukavat muistot kumpuavat pienistä iloista ja kohtaamisista – paikallislehtitoimittajalla on hetkensä - Elämänmeno - Merikarvia-lehti

Menneen vuoden 2021 mukavat muistot kumpuavat pienistä iloista ja kohtaamisista – paikallislehtitoimittajalla on hetkensä

Miten yhä tulee kylmät väreet, kun katsoo Krookassa elokuussa 2021 järjestetyn Laivaston soittokunnan konserttikuvia. 600 iloista ja kulttuurijanoista ihmistä yhdessä!

Toimittajan työssä ihmisten kohtaaminen on se antoisin osuus. Onneksi Merikarvia-lehteenkin saatiin vuoden aikana kuvia ihmisten koko kasvoilla ja innostuksen äänellä.

1.1. 9:00

ESSEE Kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja. Kaksi mennyttä vuotta ovat todistaneet, että ihmisen ei ole hyvä olla ilman kulttuurielämyksiä. Olkoonkin, että musiikkia voi soittaa sielun täydeltä kotioloissakin, mutta eihän se riitä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos