Montako palaa loksahti jouluna paikoilleen – korona-aikana palapelit saivat uuden nosteen

Palapelien kokoamisvimma yltyi koronakotoilun mukana.

Palapelivillitys vaatii jo tuhansien palojen loksauttamista paikoilleen. Tepen Puodin Anne Uusimäki esitteli valikoimaa Merikarvialla jo jouluksi 2020.

Kansainvälistä palapelipäivää vietetään lauantaina 29. tammikuuta. Silloin myös moni suomalainen uppoutuu palapelien rakentamisen maailmaan.

Korona-ajan kotoilu käynnisti maailmanlaajuisen palapelitrendin jo vuonna 2020, ja hintavertailupalvelu Hintaoppaassa palapelien suosio on kasvanut edelleen alkuvuonna 183 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna.

Palapelien kokoamisesta on tullut tammikuun aikana entistä suositumpaa ajanvietettä. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan mukaan palapelien haut kasvoivat 1.–23. tammikuuta 183 prosentilla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Mistä sinä aloitat? Reunapaloista vai värin perusteella?

Muutama vuosi sitten maailmalla startanneelle palapelitrendille ei näy loppua.

”Palapelikategoria on kasvanut tasaisesti jo vuoden ajan, mutta jatkunut kotoilu on nostanut kategorian suosiota entisestään. Tällä hetkellä suomalaiset ovat innostuneet etenkin suurista jopa tuhansien palojen palapeleistä, joiden pariin voi uppoutua pitkäksi aikaa", tiedottaa Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Suosituin palapeli Hintaoppaassa on tällä hetkellä Ravensburgerin 9000-palainen Bombardment of Algiers. Toiseksi suosituin on taiteilija Jan Van Haasterenin Food festival -palapeli, joka sisältää kaksi tuhannen palan palapeliä. Kolmatta sijaa pitää Ravensburgerin 759 palan Escape Curse Of The Wolves, jossa yhdistyvät palapeli ja kotona pelattava pakohuonepeli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos