Lintujen kevätmuutto kiihtyy mukavasti – Joutsenia tullut jo satoja ja seuraavaksi odotetaan hanhia

Laulujoutsenparvi peltoaukella tulee olemaan tuttu näky lähiviikkoina Satakunnassa. Nämä joutsenet kuvattiin Ulvilan Harjunpäässä maaliskuussa 2007.

13.3. 12:00

Satakunta

Muuttolintujen paluu on jo hyvässä vauhdissa Satakunnassa.

Ensimmäisiä havaintoja on tehty muiden muassa tutuista mustavariksista ja kottaraisista. Mustavariksia on nähty Porin lisäksi Säkylässä, Ulvilassa, Kokemäellä ja Nakkilassa, osa linnuista jo tutuilla pesimäpaikoillaan. Kottaraisten määrät ovat vielä vaatimattomia, mutta pieniä parvia on näkynyt jo sisämaassakin. Tutusta kiurusta on kertynyt havaintoja enemmänkin, mutta määrät ovat myös pysytelleet pieninä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos