Maaliskuun alkupäivinä julkistettu talvikuvakisa poiki toimituksen sähköpostiin kymmeniä valokuvia 15 osanottajalta. Kansalaisopiston valokuvauskurssien vetäjä ja kesämerikarvialainen Heikki Neumann valitsi finalistien joukosta kolme parasta.
Hän sai käsiinsä pelkät valokuvat. Kuvat eivät sisältäneet kuvaajan tietoja eivätkä paikkaa, missä se on otettu.
”Kuvakilpailun kuvat olivat niin tasaväkisiä, että on vaikeaa nimetä voittajaa. Kolme kuvaa niistä kuitenkin erottui ilman keskinäistä paremmuusjärjestystä, koska kuvat oli otettu niin eri aiheista”, Neumann arvioi.
Kolmen parhaan joukkoon selvisivät Heidi Hintikan, Kirsi Kankaan ja Iita Lähteenmäen valokuvat.
Kuvattu Tuorilassa loppiaisena.
Heidi Hintikan Tuorilassa ottamasta valokuvasta Neumann toteaa: ”Tässä on tavoiteltu perinteistä öljymaalaustyyliä. Valojen ja varjojen vaihtelu tuo kuvaan 3-ulotteisuutta. Pystykuvan tyhjä tila antaa avaruutta kuvaan, mutta johdattaa kuitenkin katsetta kohteeseen.”
Kuvattu Mangsintiellä.
Kirsi Kankaan revontulikuvasta tuomari kirjoittaa: ”Revontulet Etelä-Suomessa ovat suhteellisen harvinaisia ja teknisesti vaativia kuvata. Tässä kuvassa on teknisesti petrattavaa, mutta kun on saanut kuvattua näin hienon kiehkuran, voi kuvaaja olla siitä ylpeä.”
Kuvattu Brändön edustalla.
Iita Lähteenmäen kuvasta, jossa kellutaan jäiden seassa tuomari toteaa: ”Tässä kuvassa on hauska tarina hienon talvikuvan höysteenä. Jos kerran on "pakko" mennä heikoille jäille, kannattaa ainakin varustautua sopivasti.”
Kilpailukuvista Neumann toteaa yleisesti, että niissä oli saatu talteen hienoja talvisia tunnelmia ja tilanteita. Hän antaa myös vinkin talvella kuvaaville:
”Yleensä talvella tulee ulkoiltua useimmin hyvällä kelillä, mutta kuvauksen kannalta kannattaa riskeerata lumipyryä, sumua ja hämärää mielenkiintoisimman kuvan saamiseksi. Auringonnousun aika ennen ja jälkeen ja vastaavasti auringonlaskun ajat ovat kuvauksellisesti otollisinta aikaa”, Neumann pohtii.
Tässä muut kisaan osallistuneet kuvat:
Krookanlahdella.
Mericampingin edustalla.
Mericampingin edustalla.
Kallträskissä.
Mericampingin edustalla.
Krookassa.
Krookassa.
Kaunis aamu Merikarvialla.
Lankosluodossa.
Krookan jäärata.
Alakylässä.