Korona niitti MTK:n korkeimman johdon – Porin liittokokous järjestetään normaalisti

Liittokokoukseen odotetaan keskiviikoksi ja torstaiksi 800 osanottajaa.

MTK:n liittokokous otti tiistaina ”varaslähdön” järjestämällä lähiruokaa tarjoavan tuottajatorin kauppakeskus Puuvillassa. Pelle Hermannin leikkipuistossa on lapsille on puolestaan omaa maa- ja metsätalousaiheista ohjelmaa.

Pori

MTK:n kaksipäiväiseen liittokokoukseen Porin Isomäki-areenaan odotetaan kuluvan viikon keskiviikoksi ja torstaiksi yhteensä noin 800 kokousedustajaa, luottamushenkilöä ja kokousvierasta.

Aiemmasta Porissa järjestetystä liittokokouksesta on vierähtänyt aikaa, sillä edellisen kerran porilaiset saivat isännöidä liittokokousta vuonna 1926.

Kokousjärjestelyt eivät ole alkaneet aivan toivotuissa merkissä, sillä MTK on tiedottanut, että MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja toiminnanjohtaja Jyrki Wallin eivät ole Porissa paikan päällä aiemmin todettujen koronatartuntojen takia. Molemmille oli varattu merkittävä rooli kokouksen keskiviikon ohjelmaan.

Marttilan ja Wallinin osuudet kokousohjelmassa toteutetaan osin etäyhteyksin, osin varahenkilöjärjestelyin. Puhujana Marttilaa varautuu sijaistamaan maailman tuottajajärjestön hallituksen tuore jäsen Kati Partanen MTK:n johtokunnasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos