Ensilumi voisi sataa osassa Satakuntaa syyslomaviikolla, jos tilastojen mukaan mennään

Kaksikymmentä vuotta sitten Satakunnassa pyrytti jo lokakuun alussa. Merikarvian Tuorilan säähavaintoasemalla havainnot alkavat vuodesta 1970.

Merikarvialla varhaisin talvi koettiin vuonna 2002, kun lunta satoi jo 5. lokakuuta. Myöhäisin 5.12. koettiin vuonna 2011 ja lumisade-ennätys vuonna 2016, kun vuorokaudessa lunta tuprutti 73 senttimetriä. Heidi ja Eero Jaakkola ottivat tuolloin ilon irti.

21.10. 9:00

Satakunta

Näinä aikoina maa saattaisi Satakunnassakin olla jo valkea, tai ainakin lunta voisi olla näköpiirissä. Tänä vuonna lumikola saanee kuitenkin levätä vielä jonkin aikaa.

Pohjoisimmassa Satakunnassa ensilumi on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana yleensä satanut 27.10.–6.11. Muualla maakunnassa lunta on saatu odottaa 6.–16. marraskuuta asti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos