Paikallislehden synnyn taustalla kotiseuturakkaus, yhteisöllisyys ja toimeliaat kylät – myös kesäasukkaat yksi menestystekijä

Merikarvia-lehden perustajiin lukeutuva Altti Mäntylä muistelee 40 vuoden takaisia aikoja.

Merikarvia-lehden yksi perustajajäsen Altti Mäntylä muistaa hyvin, miten innokkaasti merikarvialaiset ottivat ikioman lehden vastaan 40 vuotta sitten. Viisi ensimmäistä lehteä olivat koekappaleita.

15.12.2022 11:51

Merikarvia-lehteä aikaisemmin kunnassa ilmestyi Merikarvian Kunnallislehti. Kun se myytiin Kristiinankaupunkiin, lehti ilmestyi nimellä Luoteis-Satakunta/Merikarvian kunnallislehti. Sittemmin ilmestyy yhä nimellä Suupohjan Sanomat, joka on yksi Suomen vanhimmat juuret historiassa omaava lehti.

Uuden Merikarvia-lehden perustajiin lukeutuva Altti Mäntylä muistelee, että Jorma Kiuasperä osti vanhan Merikarvian Kunnallislehden, maksoi osoitteet isolla rahalla. Kiuasperän päätoimittaja- ja yritysjohtajaura kesti sittemmin liki 33 vuotta. Suupohjan Sanomat Kristiinan Sanomalehti Oy myi Ilkka-konsernille 1990.

”Nimitys ’’Kunnan kuiva’’ oli tuttu jo lapsuudessani vanhan kunnallislehden perua. Nimi siirtyi sujuvasti myös uudelle lehdelle. Se on edelleen ainakin varttuneemman väen keskuudessa Kunnan kuiva. Nimen Merikarvialainen oli edesmennyt Arto Varjonen jo varannut, ja muita nimiä ei lehden tekijöiden mielessä käynyt.”

Teksteissä MERIKARVIA-LEHTI kirjoitettiin isoilla kirjaimilla, mutta miksi?

”Tämä tuli mielestäni esiin vasta Kehityksen kirjapainossa, jossa koko nelikko oli mukana seuraamassa taittoa. Lehteä painettiin Kokemäellä, myöhemmin Kankaanpään kirjapainossa ja sittemmin myös Satakunnan Kansan painotalossa.

Lehden tilauskanta kehittyi Mäntylän ja Lauri Hakosalon mukaan nopeasti. Mäntylä oli tuttu jo 1970-luvulta lähtien Satakunnan Kansan avustajana, joten lehtiasioissa hän oli helppo lähestyttävä.

”Tein vuonna 1982 juttuja myös tuohon Luoteis-Satakunta/Merikarvian kunnallislehteen. Kun kiersin tupailloissa ja muissa tilaisuuksissa, tuliaisina minulla oli aina tukku tilauksia. Sain niitä tuon vajaan vuoden aikana useita satoja.”

Merikarvian omalle lehdelle oli olemassa selvä markkinarako.

”Kävin palohälytyksissä ja usein jouduin heti viemään aineiston Poriin toimitukseen. Minun toivottiin kirjoittavan pakinoita suunnistuksesta ja sitä tein. Lopulta meillä oli ennen ensimmäisen lehden ilmestymistä noin 900 tilausta.”

Mäntylän mukaan päätoimittaja Lea Merilahti teki Merikarvia-lehdestä lehden luomalla hyviä suhteita eri tahoihin. Vuosien kuluessa alkuperäisnelikosta oli omistajina jäljellä Hakosalo ja Lea Merilahti, nykyisin Blomberg. Tähtäimessä oli suunnitelma myydä lehti Satakunnan Kansalle, mikä myös toteutui vuonna 1990.

Lehteä tehtiin aluksi Merilahden kaupan takahuoneessa. Konttori siirtyi ensin Säästöpankin toiseen kerrokseen ja sittemmin nykyisiin tiloihin Kauppatien keskeiselle paikalle.

Muillakin tahoilla oli samoja lehdenperustamissuunnitelmia, mutta nelikko ehti ensin.

”Oma asuntolainani esti ryhtymästä päätoimittajaksi. Onneksemme Merilahti lupautui.”

Lainaa nelikko otti nimiinsä 10 000 markkaa henkilökohtaisin takauksin. Se oli nopeasti hoidettuna, mutta jännitettävää toki oli.

"Kiuasperällä oli oma paino, joten hän olisi voinut polkea ilmoitushintoja. Näin hän tekikin, kun kopioi lehtemme ilmoituksia ja myi niitä halvalla. Tilauskannan elpymiseen uskoin kuitenkin täysin”, Mäntylä muistelee alan kilpailua.

Lehti todettiin hyväksi ja merikarvialaiset ottivat sen riemulla vastaan.

”Palaute oli vähäistä ja tuli lähinnä vasemmalta siiveltä. Satakunnan Työssä "Alakylän Akselsson" kertoi useassakin pakinassaan "Lehtykäisestä, kokoomuksen julkaisusta.” Sekin ääni vaikeni, kun hän näki lehden menestyvän.

Palstat muovautuivat oman näköisiksi Heikki Hakosalon laatimilla logoilla: Menojaki olis, Vuasiplassi, Karvilaisittai, Pyyntiplassi, Lukijan plassi, Puhelinlangakki laulo ja Tyämaakarroksella. Lehden värimaailma vaihteli alkuvuosina punaisesta vihreäksi. Ilmoituksissa kallista väriä käytettiin maltilla. Värikuvia lehteen alkoi ilmestyä säännöllisemmin vasta 2000-luvulla.

Suurimmat muutokset koettiin Mäntylän mukaan filmirullista luopumisen ja lehden digitalisoitumisen myötä. Harvassa kunnassa enää on omaa nimikkolehteä kaikkien fuusioiden ja jälkeen, mutta Merikarvia-lehti on pitänyt pintansa.

”Kyllähän se pelko aina on, että suuret omistajat lopettavat pienet lehdet, joiden tuotto on murusia konsernin tuloksesta”, Mäntylä kiteyttää.

Tilaajia ja lukijoita Merikarvia-lehdellä on enemmän kuin mitä 3000 asukkaan kunnassa voisi olettaa. Kiitos kuuluu kotiseuturakkaille muualla muuttaneille ja runsaalle kesäasukasjoukolle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos