Sudenpennun haave toteutui: Laura Kallio aloitti Ouran Partiolaisten johdossa

Vireässä lippukunnassa 8 eri toimintaryhmää ja lähes 100 jäsentä. Tavoitteena on muun muassa elvyttää vanhaa Räntäleiriperinnettä.

Ouran partiolaisten lippukunnan 18. puheenjohtaja on Laura Kallio. Sarita Kuusisto jatkaa hallituksessa.

7.3. 13:00

Ouran Partiolaisten lippukunnan uudeksi johtajaksi on valittu Laura Kallio. Laura on toiminut lippukunnan hallituksessa jo pitkään ja nyt oli luonteva vaihe siirtyä isompaan pestiin.

Vuodesta 2017 lippukuntaa erinomaisesti johtanut Sarita Kuusisto jää edelleen partiolaisten hallitukseen. Muu johtajisto myös jatkaa eli uusi johtaja ei jää yksin. Puheenjohtaja vaihtui vuosikokouksessa 5. maaliskuuta 2023.

Laura Kallio on toiminut partiossa pienestä asti. Hän totesi jo pikkusudenpentuna koetun haaveen nyt toteutuneen.

"Kiitos luottamuksesta, että saan toimia OuPan lippukunnanjohtajana. On kunnia toimia juuri tämän lippukunnan lippukunnanjohtajana. Lippukunnanjohtajana toimiminen on ollut minulle pitkään unelma ja nyt se toteutui.“

Vuonna 1981 nykytoimintansa Merikarvialla aloittaneella Ouran Partiolaisilla menee hyvin. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 97 ja toiminnassa on kahdeksan eri ryhmää.

Tänä vuonna Ouran Partiolaiset osallistuvat Pohjois-Satakunnan partiolippukuntien yhteiselle Jämijärvellä järjestettävälle kesäleirille. Syksyllä tiedossa on perinteinen kansallispuistoretki. Myös ensi marraskuulle on kaavailtu elvyttää vanhaa Räntäleiriperinnettä.

Lippukuntaa ovat johtaneet aiemmin Sarita Kuusisto 2017-2023, Heini Tuuri 2015-2017, Saara Lounasvaara 2014-2015, Heini Tuuri 2012-2014, Hanna Heinonen 2011-2012, Jenni Koskimäki 2008-2011, Johanna Mäensivu 2007-2008, Juha Salmi 2005-2007, Hanna Pärkö 2000-2005, Markus Mäkinen 1998-2000, Petri Hakosalo 1995-1998, Heikki Moilanen, 1991-1995, Suvianna Seppälä 1990-1991, Päivi Äijälä 1989-1990, Veli-Matti Hietikko 1984-1989, Jorma Rinne 1982-1984, Raimo Muurinen 1981-1982

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos