Paula Nygård: Puutarha- ja käsityöt ovat elämän eliksiiriä

Paula Nygård viihtyy kotiaskareissa, kun vastapainoksi voi matkustaa ja tanssia.

Marjo Keski-Heikkilä
Paula Nygård: Puutarha- ja käsityöt ovat elämän eliksiiriä

Paula Nygård nauttii kun saa näprätä kasviensa ja käsitöidensä kanssa. Vastapainoksi on hyvä välillä hakeutua eläkeliittolaisten ja muiden yhdistystoimijoiden pariin.

Marjo Keski-Heikkilä

Almanakan lehtien välissä on paperilappu poikineen. Riispyyssä asuva Paula Nygård löytää nopeasti vuoden 1984 keltaisen klassikkokalenterin, joka paljastaa viereisen maamiesseurantalon tanssipäivät ja -yhtyeet. Jostain löytyi kylälle aina 100 tanssitaitoista. Tansseja järjestettiin säännöllisesti myös naapurikunnissa, joten harvemmin tarvitsi edemmäksi lähteä.

–Vuonna 1984 oli joka perjantai tanssit Riispyyn maamiesseurantalolla, Paula Nygård muistelee vilkkaan kylän elämää.

Tarkat päiväkirjamerkinnät muistuttavat myös vuoden 2014 syksystä, jolloin hän sai ikäväkseen kokea miltä tuntuu kun kotona käy varkaita. Vorot saatiin kiinni, mutta pieni pelko maaseudun rikottuun rauhaan jäi elämään.

Juhannustansseissa pyörähteli tänäkin vuonna satakunta ihmistä, mutta eipä Nygårdin viereisellä tontilla sijaitsevalla seurantalolla enää muuten ole kuin synttäreitä ja joitain kylätapahtumia ja onneksi sentään kansalaisopiston jooga-piiri. Aikoinaan myös koululla oli kangaspuita, joilla kylän naiset takoivat mattoja ja muita kudonnaisia. Paula Nygård oppi Ulvilan vuosinaan myös nypläämään, joten kodin sisutustekstiilit ovat emännän omaa käsialaa.

–Kahdet kangaspuut minulla on edelleen piharakennuksissa, Nygård kertoo käsityövimmasta.

Riispyyssä elämä on hiljentynyt, mutta omakotitalon pihapiirissä mieluisaa askarta löytyy yhä kun käy välillä verkostoitumassa.

Omia 70-vuotissynttäreitään Nygård juhlii – kuinkas muuten kuin Eläkeliiton lehteä viimeistellen. Kaamosristeilyllä tapaa tuhat samanhenkistä yhdistysaktiivia, joten Nygård suosittelee liittymistä mukaan. Yksin olemisesta voi nauttia, mutta parhaimmillaan elämässä on paljon asioita ja koettavaa joita kannattaa jakaa.

–Innostuin matkailusta vasta vanhempana. Eläkeliiton matkalla kiertelimme Euroopan serpentiiniteillä ja tutuksi on tullut myös Rooma ja Caprin saari sekä pohjoisen retket. Islannin raikas karuus ja kuumat lähteet olivat upeita, päivänsankari kertaa.

Eläkeliiton vireä toiminta on ollut Nygårdille antoisaa, sillä hän tykkää saada vastuuta. Eläkeliiton paikallisyhdistyksen puheenjohtajana hän toimi kuusi vuotta, mutta nyt enää rahastonhoitajana – suruadressien myynti hoituu siinä sivussa. Seurakunnan luottamustoimet hän on jätti nuoremmille.

–Isäni johti pitkään Riispyyn vaalilautakuntaa ja minä jatkoin kylään palattuani, Nygård muistelee aikaa jolloin Riispyyssä vielä äänestettiin.

Arkistointitaidot ja Nygårdin järjestelmällisyys ovat mitä todennäköisimmin vaikuttaneet myös siihen, että yhdistystoiminta on tuonut vastuuta. Veteraanit, kyläyhdistys ja Eläkeliiton toiminta pitävät virkeänä silloin, kun kotoa lähdetään. Yhtä antoisia hänelle ovat myös puutarha- ja kaikki pihatyöt, joita isolla tontilla riittää.

–Härkäpapua piti kokeilla kasvattaa ja täytyyhän siitä sitten jotain valmistaakin, hän toteaa kokeilukulttuuristaan.

Maatalon työt tulivat Paulalle jo nuorena tutuiksi. Karjanhoito ei allergikolle sopinut, mutta riihiruista tilalla jauhettiin ja kysyntää oli. Lähes hehtaarin mansikkamaa työllisti vuoteen 2002, jolloin Nygårdit luopuivat tilanpidosta. Leskeksi Paula Nygård jäi 2008 puolison sairastettua pitkään.

Talonsa Nygårdit rakensivat vuonna 1983 suvun maille. Tonttia rajaa yhä kiviaita, jonka esi-isät ovat aikoinaan koonneet peltojen kivistä. Puutarhassa omenapuut notkuvat satoa ja marja-aroniat odottavat mehustamista. Viinimarjat on jo säilötty mehuiksi.

Kylälle saatiin kesäksi yhteistuumin hankkeella ranta ruopattua ja laiturit pystytettyä niin uimareille kuin veneilijöille.

–Aina täällä jotain tekemistä on, hän iloitsee Riispyyn maisemista jossa kauriitkin näyttäytyvät.

Paula Nygård o.s. Vanhatalo syntyi 12.9. 1947

Varttui kuusilapsisessa perheessä Riispyyssä.

Naimisiin Juhani Nygårdin kanssa vuonna 1968

Lapset 1970 Jari ja 1974 Päivi. Lastenlapsia kolme.

Muutto Ulvilaan vuonna 1975 ja paluu takaisiin Merikarvian Riispyyn kylään 1983.

Omakotitalo valmistui vuonna 1983 puolison sukujuurille.

Mansikanviljelyä vuoteen 2002 asti, jolloin siirtyminen varhaiseläkkeelle.

Leskeksi vuonna 2008.

Kunnallisia ja seurakunnan luottamustoimia mm. teknisen lautakunnan varajäsen sekä tiejaoston jäsen ja varapuheenjohtaja

Eläkeliiton Merikarvian yhdistyksen rahastonhoitaja


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: