Kristiina Dyer

4H-yhdistys järjesti riista- ja kalakerholaisille villiruokajuhlat Holmankosken kodalla. Ruokalistalla oli koivunmahlaa, karpalomehua, puolukkakaurakeksejä, porkkanapannukakkua, lettuja ja hilloa.

–Alun perin oli tarkoitus käyttää enemmän luonnon kasveja tässä ruokalistalla, mutta kun kevät on ollut näin kamalan kylmä, niin ei saatu kasveja kerättyä. Täällä tarjoiltavat keksit on tehty talvella yhdistyksen kerhoissa Lammelassa ja Kuvaskankaalla, järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja kertoi.

Samalla vietettiin Reijo Holmin ohjaaman riista- ja kalakerhon päättäjäisiä. Talven mittaan kerholaiset ovat oppineet monia uusia kalastukseen ja metsästykseen liittyviä asioita. On rakennettu minkki- ja kanu-loukkuja, linnunpönttöjä, sorsanpesiä, valmistettu perhoja, tunnistettu eläinten jälkiä, suunnistettu, kalastettu, pilkitty ja harjoiteltu ampumista.

4H-yhdistyksissä vietetään oikein ”supertoukokuuta” Suomi100 -juhlavuoteen liittyen. Ruokajuhlat järjestetään myös Lammelassa. Lisäksi 4H-yhdistys istuttaa perjantaina kello 18.30 Tulevaisuuden kuusen Veteraanipuistoon.

–Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, kylvettiin Itsenäisyyden kuusi Kaivopuistoon. Kun Suomi täytti 50 vuotta vuonna 1967, istutettiin 30 000 Kotikuusta. Kun Suomi täyttää 100 vuotta tänä vuonan, jatketaan perinnettä istuttamalla Tulevaisuuden kuusia eri puolille Suomea. J.V. Snellmanin päivää vietetään 12.5. ja samana päivänä istuttaa Suomen eduskunta Tulevaisuuden kuusia, Valaja sanoi.

Katso video kerholaisten villiruokajuhlista.

 

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: