Kunta ei lomauta työntekijöitään koronan takia ainakaan toistaiseksi – kunta varautuu järjestämään ruoka-apua tarpeen mukaan - Koronavirus - Merikarvia-lehti

Kunta ei lomauta työntekijöitään koronan takia ainakaan toistaiseksi – kunta varautuu järjestämään ruoka-apua tarpeen mukaan

1.4. 13:00

Merikarvian kunta ei pyri lomauttamaan työntekijöitään koronan takia, vaan työntekijöiden työpanosta suunnataan vaihtoehtoisiin tehtäviin.

– Nyt tehdään kausihuoltoja, remontteja, tuetaan perheitä ja seniorikansalaisia. Kaikille yli 70-vuotiaille tehdään soittokierros, kysytään vointi ja kerrotaan saatavilla olevista palveluista. Soittokierroksesta on saatu hyvä palaute. Perheet on vapautettu päiväkoti-, eskari- ja iltapäiväkerhomaksuista, jos lapset ovat kotona. Lisäksi varaudutaan järjestämään ruoka-apua kotiin, jos tulee akuuttia tarvetta. Ruuhka-apua tarjotaan myös perusturvalle, kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival luettelee.

Kunnassa seurataan kuitenkin tilannetta.

– Jos ja kun koronaepidemian aiheuttama poikkeustila pitkittyy, uudelleenarviointia tehdään tarpeen mukaan, kunnanjohtaja kertoo.

Laboratoriossa varmistettuja koronatartuntoja oli koko Satakunnassa keskiviikkoon mennessä 23.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset