Merikarvian seuraava joukkorokotus toteutuu perjantaina 7. tammikuuta iltapäivällä terveysasemalla - Koronavirus - Merikarvia-lehti

Merikarvian seuraava joukkorokotus toteutuu perjantaina 7. tammikuuta iltapäivällä terveysasemalla

Kaikki rokotteet ensimmäisestä kolmanteen ovat tarjolla. Samalla voi pyytää myös influenssarokotteen.

Rysän sijasta Merikarvian seuraava joukkorokotus toteutetaan terveyskeskuksessa perjantaina 7. tammikuuta kello 15-20. Varaudu jonottamaan.

4.1. 9:00

Merikarvian terveysaseman pop-up rokotus toteutetaan seuraavan eli neljännen kerran perjantaina 7. tammikuuta. Rokotukset aloitetaan kello 15 ja arvioitu päättymisaika on klo 20.

Sairaanhoitaja Annika Perä-Takakala muistuttaa, että asiakkaiden kannattaa varautua jonottamaan, koska aikaa tähän tapahtumaan ei voi varata.

”Käynti Merikarvian terveysaseman tapahtuu pääovesta, josta asiakkaat ohjataan ilmoittautumaan asiakaspalveluluukulle. Tässä kohtaa kysytään henkilöllisyystodistusta eli ajokorttia tai Kela-korttia.”

Henkilötiedot kannattaa ottaa ajoissa esiin. Asiakkaiden rokotus tapahtuu jonotusjärjestyksessä. Tilaisuudessa voi saada 1. tai toisen tai kolmannen rokotteen.

Kolmannen koronavirusrokotteen annoksen voi saada THL:n asettamien kriteerien mukaan. Katso ajantasaiset suositukset THL:n sivuilta.

"Tapahtumassa voi myös saada influenssarokotteen, mikäli THL:n asettamat kriteerit täyttyvät.”

Kaikkia asiakkaita ei voi ottaa sisälle yhtä aikaa, koska tilat ovat rajalliset. Rokotuksen saannin jälkeen 15 minuutin suositeltu seuranta-aika tapahtuu terveysaseman sisätiloissa.

Uloskäynti tapahtuu sivuovesta, joka sijaitsee vastaanottohuoneiden läheisyydessä. Henkilökunta ohjaa kulkemisessa.

"Huomioithan, että tapahtumaan tullaan terveenä, eli ilman hengitystieinfektion oireita. Myös nenäsuusuojaimen käyttö on suositeltavaa. Myös käsihygieniasta ja turvaväleistä tulee huolehtia.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos