Helmikuu ei vielä lupaa helpotusta Satakunnan koronatilanteeseen – ATTR: ”Rokotusten merkitystä sairaalakuormituksen vähentäjänä ei voi liikaa korostaa”

Tartuntoja on runsaasti joka puolella Satakuntaa ja altistua voi käytännössä missä tahansa.

Satakunta on noussut rokotuskattavuudessaan valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle.

11.2. 20:03

Satakunta

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) kokoontui perjantaina käsittelemään maakunnan koronatilannetta.

Satakunta täyttää tällä hetkellä kaikki leviämisalueen kriteerit yhtä lukuun ottamatta: rokotukset ovat ATTR:n mukaan edenneet hyvin. Valtakunnallisesti Satakunta on noussut rokotuskattavuudessa keskiarvon yläpuolelle.

”On pitkälti rokotusten ansiota, että vaikka epidemiatilanne on vaikea ja tauti leviää nopeasti, pärjäämme sairaalakuormituksen kanssa ja rajoitustoimia on mahdollista lieventää”, työryhmän tiedotteessa todetaan.

Koronan ilmaantuvuus on edelleen nousussa ollen nyt THL:n koronakartan mukaan Satakunnassa 1 618 / 100 000 asukasta / 14 vuorokautta.

Todellinen ilmaantuvuus on kuitenkin ATTR:n mukaan selvästi suurempi, sillä terveydenhuollon testejä on kansallisen ohjeistuksen mukaisesti rajattu ja kotitestien osuutta lisätty.

Tartuntoja on runsaasti joka puolella Satakuntaa ja altistua voi käytännössä missä tahansa. Kahden viikon ilmaantuvuus ylittää yli 1 000 tapausta Jämijärveä ja Merikarviaa lukuun ottamatta koko Satakunnassa. Kankaanpäässä ilmaantuvuusluku on edelleen Satakunnan korkein.

Viime viikolla Satakunnassa otettiin yhteensä 5 509 koronanäytettä, joista positiivisten osuus oli 28 prosenttia.

SataDiag laboratorion kautta kulkeneista näytteistä positiivisia viime viikolla oli 41 prosenttia. Huomattavan korkeita positiivisten näytteiden prosenttiosuuksia todettiin muun muassa Säkylässä (ilman varuskunnan lukuja 54,6 prosenttia), Porissa (51,7 prosenttia) ja Pohjois-Satakunnassa (49 prosenttia).

Kohdentamaton tartunnanjäljitys on ATTR:n mukaan tehottomana lopetettu ja jäljitystä on kohdennettu sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin.

Terveydenhuolto on Satakunnassa yhä kuormittunut ja henkilökunnan sairauspoissaolot tuovat tilanteeseen omat hankaluutensa.

Henkilökunnan tartunnat tulevat yleensä kotoa tai muualta sairaalan ulkopuolelta. Tartunnat henkilökunnalta potilaille ovat ATTR:n mukaan harvinaisia. Vaikeasta tilanteesta huolimatta Satasairaala toimii lähes normaalisti ja suurimpia haasteita tällä hetkellä on pula jatkohoitopaikoista, sillä myös terveyskeskusten vuodeosastot ovat hyvin täynnä.

Perjantaiaamuna Satasairaalassa oli yhteensä 21 koronapotilasta, joista vaikean koronavirusinfektion vuoksi hoidossa oli 10 ja muusta syystä 11. Terveyskeskuksen vuodeosastolla oli hoidossa 34 koronapotilasta. Lisäksi alueen hoivakodeissa on yhä kymmeniä koronapotilaita.

Sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on Satakunnassa jatkanut nousua sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Tehohoidon kuormitus on vähentynyt, eikä teho-osastolla ole tällä hetkellä hoidossa potilaita.

Uutena ilmiönä Satakunnassa nähdään ATTR:n mukaan, että niiden koronapositiivisten potilaiden määrä, jotka ovat erikoissairaalahoidossa muusta syystä kuin koronainfektion vuoksi, on lähtenyt selvään nousuun.

Aiemmin näitä potilaita on ollut Satakunnassa 10–20 prosenttia kaikista koronapotilaista. Kahden viime viikon aikana määrä on selvästi noussut jopa noin puoleen koronapotilaista. Nämä potilaat vaativat erityisjärjestelyjä ja varotoimia, mikä syö resursseja.

Tämä johtuu ATTR:n mukaan siitä, että lieväoireinen koronainfektio on väestössä nyt hyvin yleinen ja toisaalta sairaalapotilailta näytteitä otetaan hyvin kattavasti.

ATTR muistuttaa, että rajoitusten lieventyessä ja epidemiologisen tilanteen ollessa edelleen vaikea, kaikkien vastuullisen toiminnan merkitys kasvaa.

Tärkeässä roolissa ovat maskin käyttö, etäisyyksien säilyttäminen ja hyvä käsihygienia. Rokotusten merkitystä sairaalakuormituksen vähentäjänä ei voi ATTR:n mukaan liikaa korostaa.

”Omikron-aallon ohituttua maaliskuussa maskisuosituksen keventämistä harkitaan, aloittaen lapsista. Tulemme noudattamaan kansallista suositusta asiassa”, työryhmä kertoo.

ATTR arvioi, että helmikuu tulee todennäköisesti olemaan koronatilanteen osalta edelleen raskas.

”On osoittautunut, että käytettävissä olevilla rokotuksilla ei pystytä saavuttamaan laumaimmuniteettia ja meidän on opittava elämään koronaviruksen kanssa. Kun tapauskuolleisuus ja sairaalan joutuminen ovat nyt selvästi laskeneet, maaliskuussa tulisi aloittaa harkinta yleisvaarallisen tartuntataudin luokituksesta luopumisesta. Tartuntojen torjuntaa hoitolaitoksissa tulee kuitenkin edelleen aktiivisesti jatkaa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos