THL suosittelee neljättä koronarokotetta 70 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville

Suomessa todettujen tartuntojen määrä laskee yhä, mutta Suomen jätevesissä viruksen määrä ei ole laskussa. Portugalissa on meneillään uuden omikronkannan aiheuttama aalto.

THL:n johtaja Mika Salminen puhui torstaina koronaviruskatsauksessa.

3.6. 15:00

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee neljättä koronarokotusta kaikille 70 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville.

Aiemmin neljänsiä koronarokotuksia on suositeltu 80 vuotta täyttäneille tai vakavasti immuunipuutteisille ihmisille. Lisäksi neljänsiä rokoteannoksia on annettu iäkkäiden hoivakodeissa asuville ja järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä oleville iäkkäille sekä muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet.

Kunnat vastaavat koronarokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotuksen voi saada.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan neljänsien annosten laajentamisella varaudutaan myös tulevaan.

”Emme voi sulkea pois sitä, että väestössä alkaa laajasti kiertää entistä herkemmin leviävä koronavirusvariantti, joka voi lisätä sekä tartuntojen määrää että erikoissairaanhoidon tarvetta kesän ja alkusyksyn aikana”, Nohynek sanoo tiedotteessa.

Uusi omikronin kanta ehkä jo Suomessa

Portugalissa ja Espanjan eteläosassa on käynnissä uusi koronatartuntojen aalto, joka liittyy uuteen omikronkantaan, kertoi johtaja Mika Salminen THL:stä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n yhteisessä koronatiedotustilaisuudessa.

Iberian niemimaalla omikronin uusi kanta BA.5 on syrjäyttämässä aiempia muotoja.

Salmisen mukaan on viitteitä siitä, että uusi kanta leviäisi myös Suomen pääkaupunkiseudulla.

”Siitä ei ole vielä varmistusta sekvensointitietojen perusteella ainakaan THL:n tiedossa”, Salminen sanoi.

Uusi omikronkanta on jonkin verran aiempaa tarttuvampi, mutta se ei näytä aiheuttavan aiempaa vakavampaa tautia.

”Uusi variantti väistää omikronin tapaan aiempien tartuntojen ja rokotusten antamaa tartuntojen suojaa”, Salminen kertoi.

Teholla 15 koronaa sairastavaa

Tähän mennessä uusia päävirusmuunnoksia on syntynyt suunnilleen kuuden kuukauden välein.

”Tämä on se tapa, jolla tämä virus käyttäytyy”, sanoi Salminen.

Suomessa koronatilanne on vakaa. Tällä hetkellä koronanmäärä jätevesissä on hieman nousussa, vaikka virallisesti todettujen tartuntojen määrä on laskussa. Tämä lasku on jatkunut jo pitkään.

”Kun tilannetta seurataan monella eri indikaattorilla, niin on hieman ristiriitaistakin tietoa”, sanoi STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen tiedotustilaisuudessa.

Uusien koronapotilaiden määrä on laskenut huhtikuusta alkaen. Tiistaina sairaalahoidossa oli yhteensä 469 koronapotilasta, joista teho-osastolla oli 15 potilasta.

Kahden viikon aikana on kuollut 213 ihmistä, joilla oli todettu koronatartunta.

”Karkeasti noin kolmasosa on sellaisia, joilla korona ei välttämättä ole se ensisijainen hoidon syy”, Puumalainen kertoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos