Perusturva alkaa antamaan neljänsiä koronarokotuksia – Merikarvialla ajan voi varata puhelimitse

THL laajensi neljänsien koronarokotusten suosituksia uusiin ryhmiin.

Koronarokotusvuoron odottajia Porin Nuorisotalolla viime kesänä. Arkistokuva.

3.6. 19:00

THL suosittelee jatkossa neljänsiä rokoteannoksia lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 70–79-vuotiaille, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Tärkeimmäksi syyksi kerrotaan kansalaisten yhdenvertainen kohtelu. Kertyneen tiedon mukaan sairaalahoitoisen taudin riski on epidemiatilanteesta riippumatta 70–79-vuotiailla riskiryhmäläisillä hieman suurempi kuin nyt rokotuksiin oikeutetuilla yli 80-vuotiailla, joilla ei ole vastaavia sairauksia.

Neljänsillä rokoteannoksilla pyritään ennen kaikkea ehkäisemään iäkkäiden sairaalahoitoa ja vähentämään koronaan liittyviä kuolemia.

Porin perusturvan alueella uuden ryhmän rokotukset aloitetaan maanantaina 6.6. Nuorisotalolla rokotetaan ajanvarauksella ja ilman.

Nuorisotalo on avoinna ma kello 8–15.30, ti kello 11–18, ke-to kello 8–15.30 ja pe kello 8–13.30. Torstaina 23.6. suljetaan kello 13.30. Paikalle voi saapua ilman aikaa ja tällöin tulee valmistautua odottamaan vuoroaan. Ajan voi varata puhelimitse: 02 623 4360 arkisin kello 8–16.

Ajanvarauksella voi saada rokotusajan myös Laviassa ja Merikarvialla. Merikarvian tervesyaseman puhelinnumero on 044 701 0878. Numero päivystää arkisin ma -to klo 8-16, pe 8-15.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos