Yli 75-vuotiaat merikarvialaiset kartoittivat tarpeensa ja toiveensa: Tältä näyttää iäkkäiden kansalaisraadin julkilausuma

Pääteemoiksi hahmotettiin toiveita ikäystävällisempää ja liikuttavampaa Merikarvian kuntaa, jossa yksinäisyydestä ei tarvitsisi kenenkään kärsiä. Mitä sinä voisit osaltasi tehdä näiden lähimmäistemme tavoitteiden saavuttamiseksi?

Porin perusturvan organisoimaan ikäihmisten parlamenttiin ilmoittautui 14 yli 75-vuotiasta, joista vanhimmat jo yhdeksänkymppisiä. Kahden päivän aikana käydyistä kokemuksista syntyi julkilausuma.

2.3. 16:00

Iäkkäiden kansalaisraati nosti Merikarvialla esiin seuraavat kolme teemaa, joista raati haluaa korostaa seuraavia asioita. Merikarvian iäkkäiden mielestä ikäystävällisyyteen liittyvät asiat ovat pääosin hyvin.

Seuraavia asioita haluaisimme kehittää Merikarvialla iäkkäiden näkökulmasta.

Ikäystävällinen Merikarvia

· Sosiaali- ja terveyspalveluista olisi hyvä saada jokaiseen talouteen opas iäkkäiden käyttöön.

· Haluaisimme Ikäpisteen/Senioripisteen Merikarvian keskustaan ja lisäksi sivukylille liikkuvana palvelumuotona, josta saa palveluohjausta, digineuvontaa, kokonaisvaltaista apua ja ohjausta, tarvittavia mittauksia.

· Haluaisimme kevyiden liikenteenväylien varteen ja kuntopolkujen yhteyteen istuma-penkkejä.

· Tarvitsemme iäkkäille erikokoisia kokoontumispaikkoja erilaisiin harrastustoimintoi-hin.

· Toivoisimme iäkkäiden käyttöön asukastuvan Oloneuvoksentielle, jossa voisi esim. pelata, keskustella ja tutustua toisiin ihmisiin.

· Toivoisimme iäkkäille yhteiskuljetuspalvelun sivukyliltä Merikarvian keskustaan, esim. harrastustoimintaa, asiointia varten.

Ikäystävällinen liikunta

· Haluaisimme yleisen uimarannan Krookkaan.

· Toivoisimme ohjattua liikuntaa ja liikuntavälineitä Wassalle.

· Toivomme että fysioterapeuttien antama kuntosaliohjaus ja muu ohjattu toiminta jat-kuvat.

· Toivomme saavamme liikuntapalveluista kotiin jaettavaa tietoutta.

Iäkkäiden yksinäisyys

· Toivomme että kehitettäisiin ystävä- ja tukiverkostoa yksinäisille iäkkäille.

· Toivomme saavamme tietoutta vapaaehtoistyöstä ja ystäväpalveluista, niiden saa-tavuudesta.

· Toivoisimme sukupolvien välistä yhteistoimintaa lisättävän.

Muuta

· Katuosoitetiedot tulee olla oikeat ja päivitetyt.

· Toivomme että Merikarvian lähipalvelut säilyvät entisellään.

Merikarvialla 1.3.2022

14 ikäihmisen parlamentti kokoontui 28.2.-1.3. Merikarvian kunnantalon valtuustosalissa Porin perusturvan hanketyöntekijöiden Marjut Riikosen ja Tanja Ketolan johdolla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos