Penkkarit, lukuloma, yo-kokeet, pääsykokeet, opiskelut. Korona-aika, huolettomuuden ja stressin vuorottelu sekä tulevaisuudessa siintävä elämänmuutos...
Kevään ylioppilaskokelailla on ollut aikamoinen lukioaika, jota ei suin surminkaan voi kutsua ihmiselämän helpoimmaksi ajanjaksoksi.
Vaikka moni lukiolainen hajauttaa kirjoituksensa kahteen tai jopa kolmeen osaan, perusasetelma on aina sama. Runsaassa kahdessa viikossa läppärin ruudulle pitäisi puristaa iso osa siitä osaamisesta, joka korvien väliin on kouluvuosina tarttunut.
Kirjoitukset alkoivat puolitoista viikkoa sitten äidinkielen lukutaidon kokeella, jatkuivat lyhyellä vieraalla kielellä sekä äidinkielen kirjoitustaidon kokeella. Tämä viikko alkoi pitkän vieraan kielen eli useimmilla englannin kokeella. Eilen oli oltava skarppina matematiikassa. Perjantaina abit tai aiempaa yo-koettaan uusivat pääsevät osoittamaan – tai jännittämään – osaamistaan reaalikokeen siinä osassa, joka on tarjolla uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemian, maantiedon tai terveystiedon valinneille.
Eikä kevään urakka siihen lopu.
Ensi viikolla vuorossa on ruotsi, jos sen on palettiinsa valinnut sekä koko rumban päättävä toinen reaalikoepäivä.
Kaikkeen tähän on pitänyt valmistautua koronan varjossa tai tautia sairastaen.
Kirjoituksiin suhtautuminen ja niihin valmistautuminen on yksilölaji.
Moni abiturienteista ei halua kuulla yhtään vertaistarinaa tai kertomusta siitä, kuinka kova urakka kirjoituksista suoriutuminen oli ”muinaisella viime vuosituhannella”. Toiset taas saavat tsemppiviesteistä ja ”ainahan niitä voi uusia” -toteamuksista toivoa tai lohtua.
Vaikka kokemukset, tulokset ja valmistautumisen tavat ovat yksilöllisiä, harva suhtautuu ylioppilaskokeisiin täydellisen välinpitämättömästi. Tulostavoitteet, odotukset ja arvosanat eroavat toisistaan, mutta yhdistäviä asioita on valtavasti.
Ja miksi ei olisi. Kirjoitukset ovat ison ihmisjoukon yhteinen ponnistus, aito sukupolvikokemus.
””Kirjoituksiin suhtautuminen ja niihin valmistautuminen on yksilölaji.”