Viime aikoina Merikarvia on saanut tunnettuutta yrittäjäystävällisyydestään. Oikeastaan pitäisi sanoa, että Merikarvialla asioita katsotaan lähtökohtaisesti siitä näkökulmasta, että kunnan elinvoima ja sitä kautta kuntalaisten hyvinvointi lisääntyisi. Kunta on valittu aikanaan Satakunnan yrittäjäaktiivisimmaksi kunnaksi ja yrittäjäyhdistys Suomen parhaaksi yrittäjäyhdistykseksi. Nämä ovat hienoja saavutuksia, mutta eivät ole itseisarvo; on toimittava joka päivä siten, että yrittämisen kynnys olisi matala.
Merikarvian yrittäjyyskasvatusmalli koko maakuntaan
On toimittava joka päivä siten, että yrittämisen kynnys olisi matala.
Minkä nuorena oppii, sitä vanhempana jalostaa! Anri Peltomäki esitteli sisustusfirmaansa Merikarvian yhteiskoulun yritysmessuilla vuonna 2018.