Mökki, kesäasunto, huvila ja nykyään myös kakkoskoti. Rakkaalla rakennuksella on monta nimeä.
Monta on myös mökkiläisiä.
Sesonkiviikkoina Merikarvian asukasluku tuplaantuu talvikuukausista. Se on jopa vähän latteasti todettu. Ei todellakaan ole liioiteltua sanoa, että kunnan väkiluku likipitäen triplaantuu keskikesällä.
Tuoreimpien tilastojen mukaan Merikarvian asukasluku on pudonnut alle 3 000:n. Näin kevätauringon porottaessa voi vain kuvitella, millainen energiapommi ja piristysruiske mökkiläiset ovat 2 970 asukkaan paikkakunnalle.
Kesän tullen ei tarvitse kuvitella.
Lisäasukkaiden virkistävä vaikutus näkyy kaikkialla: kaupoissa, tapahtumissa, kesätorilla, ruokaravintoloissa ja kahviloissa, rannoilla, vesiliikenteessä ja saaristossa. Joka paikassa on elämää ja vilinää.
Se on pelkästään hienoa, sillä vapaa-ajanasukkaat ovat fiksua väkeä. Tunneside Merikarvialle pitää mölyt ja mörhöilyt vähissä. Täällä ihmispaljous ei tuo sellaisia lieveilmiöitä kuin festaripaikkakunnilla, joille tapahtumakävijät tuovat rahavirtojen lisäksi joskus myös häiriökäyttäytymistä.
””Tuhannet kesäasukkaat ovat iso asia myös Merikarvia-lehdelle.”
No, sellainenkin kuuluu elämänmenoon, eikä ole syytä kauhistua, jos poliisin mustamaija näkyy joskus kylänraitilla. Useimmiten ei sitä paitsi ole kyse hälytystehtävistä. Virkavaltakin tykkää palveluista. Poliisi poikkeaa syömässä tai kahvilla ja nauttii miellyttävästä elämänrytmistä.
Merikarvialla on 1 700 vapaa-ajanasuntoa. Tuo on pelkästään mökkien määrä, mökkiläisiä on monin verroin enemmän. Kuumimman lomakauden aikana kännykkäliittymiä on laskettu linkittyvän Merikarvian alueelle yli 7 000 kappaletta.
Kesäasukkaat ovat iso asia paitsi paikkakunnalle, myös meille eli 40-vuotisjuhlavuotta viettävälle Merikarvia-lehdelle. On pelkästään hienoa, että kesäasukkaat osallistuvat usein aktiivisesti keskusteluun lehden mielipideosastolla.
Myös juttuvinkit ovat tervetulleita niin mökkiläisiltä kuin täällä ympärivuotisesti viihtyviltä.
Aurinkoista kesää!