Gallup: Aamutuimaan nautittu puuro varmistaa jaksamisen

Marjo Keski-Heikkilä
Gallup: Aamutuimaan nautittu puuro varmistaa jaksamisen

Pirjo Heikkilä Riispyy

Merikarvialaiset vannovat puuron nimeen. Puurolla ja puurolla on kuitenkin eroa niin paksuuden kuin kyytipojan valinnan mukaan.

–Ohranryynipuuroa uunissa haudutettuna ja siihen päälle itse tehtyä mustaviinimarjahilloa silmäksi. Juon joka aamu lasillisen hunajavettä, joka sekoittunut yön aikana. Toinen lasillinen sitten myöhemmin. Aamupalan syön viideltä aamulla ja sitten lenkille, kertoo Pirjo Heikkilä.

Hän on ottanut Riispyyn katuvaloista ilon irti. Katuvalojen ansiosta lenkille pääsee jo hyvissä ajoin talvellakin. Herätyskelloa rouva ei ole ikinä tarvinnut, kun on tottunut aina heräämään heti neljän jälkeen. Vaikka hän on ollut jo 20 vuotta eläkkeellä niin kertaakaan hän ei ole itseään toimettomaksi kokenut. Nyt on sitä paitsi puolukka-aika.

Marjo Keski-Heikkilä
Seppo Tammisto Stupila

Seppo Tammisto Stupila

Herkutella osaavat miehetkin.

–Vanhana herkkusuuna teen enemmän kerralla ruispuolukkapuuroa, jota sitten syön monena aamuna. Annan sen tunnin helmeillä, jäähdytän ja nautin kylmän maidon kanssa. Aamupala ajoittuu eläkeläisellä jo aamukuuteen. Kahvia juon kupillisen mustana puuron jälkeen, tunnelmoi Seppo Tammisto aamujaan.

Marjo Keski-Heikkilä
Veikko Palomäki keskusta, Lankoski

Veikko Palomäki keskusta, Lankoski

Kaurapuuroa tai -velliä tai jotain siitä väliltä. Puuron ei saa olla liian paksua Veikko Palomäelle.

–Hunajaa siihen päälle ja pari ruokalusikallista mustikkasoppaa. Päälle keitän sakkakahvit pannulla vanhan ajan malliin. Oikea aika on kello viideltä aamulla, kun lehti on juuri tullut, Lankoskelta Oloneuvoksentien asuntoihin muuttanut palomäki virittelee aamunsa.

Marjo Keski-Heikkilä
Elina Laaksonen Ylikylä

Elina Laaksonen Ylikylä

Kotileipuri Elina Laaksosella syömisrytmi on tarkka. Välillä hän herää jo aamukahdelta töiden takia, joten aamupalan on oltava tuhti. Se mahdollistaa kevyemmän iltapalan.

–Kaurapuuroa veteen keitettynä ja kotimaisia marjoja päälle. Aina pitää olla ruisleipää juustolla, kalkkunasiivulla ja kasviksilla. Sitten tarvitsen ison lasillisen vettä. Syön heti aamulla kuin kuningas, päivällä kuin prinssi ja illalla kuin kerjäläinen niin puhtia riittää, hän suosittelee.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: