Pohjoisrannikon kylät heräävät kesäisin

Kesäasukkaat tuovat vipinää Kasalaan, Riispyyseen ja Timmerheidiin.

Pohjoisrannikon kylät heräävät kesäisin

Kasala, Riispyy ja Timmerheidi ovat Merikarvian pohjoispään rannikkokyliä. Syntyperäinen riispyyläinen Paula Nygård toimii kylien yhteisen kyläyhdistyksen varapuheenjohtajana.

–Ovathan kylät melkoisesti hiljentyneet niistä ajoista, kun itse olin nuori, mutta kesäisin väkiluku vähintään tuplaantuu kesäasukkaiden saapuessa mökeilleen. Ruotsiin aikoinaan siirtolaisiksi lähteneet viettävät kesiään paljon Kasalassa ja Timmerheidissä. Täällä on kunnostettu useita kesämökkejä uuteen uskoon, Nygård juttelee.

Vuuonna 1986 perustettu kyläyhdistys onkin keskittynyt järjestämään toimintaa lähinnä kesäaikaan. Riispyyn klassikko ovat Maamiesseuratalon juhannustanssit, joita on pidetty 1930-luvulta lähtien.

–Keräämme tanssien avulla rahaa seuratalon sähkölaskujen ja vakuutusmaksujen hoitamiseen, kyläaktiivi Anne Heikintalo kertoo.

Seuratalossa väki kokoontui myös viime viikolla, jolloin kyläyhdistys järjesti lauluillan yhteistyössä seurakunnan kanssa.

–Tilaisuus järjestettiin nyt toista kertaa. Sinne tuli mukavasti väkeä, ja tarkoitus on järjestää lauluilta myös ensi suvena. Seurakunnan kanttori Antti Virtalainen on laatinut meille oikein lauluvihkonkin, joka sisältää kappaleita laidasta laitaan, Nygård sanoo.

Kyläyhdistyksen jokavuotinen urakka on laittaa Kasalassa sijaitseva matonpesupaikka keväisin käyttökuntoon ja syksyisin talviteloille.

–Tänä keväänä kunnostimme matonpesupaikan talkoilla ja asensimme uudet rautakehikot altaiden ympärille. Pesualtaiden tukirungot uusittiin ns. haponkestävästä teräksestä. Kehikot oli valmistettu Ylinevan pajalla, Nygård kertoo.

Riispyyn rantaa on kunnostettu oikein urakalla. Rantaan on ilmestynyt grillikota, venepaikkojen rakenteita on korjattu ja rannan kaislikkoa on niitetty. Myöhemmin rantaan tulee laituri uimareiden ja onkijoiden tarpeeseen.

–Rannan kunnostushanke on Riispyyn osakaskunnan vetämä. Ranta on nykyisellään kovin matala, eikä tässä juuri kukaan käy uimassa. Kun laituri saadaan paikalleen, niin tästä pääsee hyvin uimaan, Heikintalo kuvailee.

Ranta aiotaan pitää siistinä myös jatkossa.

–Lisäksi suunnitelmissa on infotaulun pystyttäminen rantaan. Siinä voisi kertoa myös kylän historiasta, Heikintalo kaavailee.

Koko rannikon viihtyvyyden parantamiseksi Kasalan osakaskunta puolestaan on tehnyt suuren työn karkottaessaan merimetsot Lankosluodolta. Kasalasta löytyy myös upea satama lintutorneineen. Heikintalo korostaakin kaikkien yhdistysten merkitystä kylien elävöittämisessä.

–Kyläyhdistyksen ja osakaskuntien lisäksi kylissä toimii kaksi metsästysseuraa. Niillä on tärkeä merkitys varsinkin nuorten parissa. Moni jo paikkakunnalta pois muuttanut nuori osallistuu edelleen aktiivisesti paikallisten metsästysseurojen toimintaan, Heikintalo kertoo.

Kyliltä löytyy vielä muutamia lapsiperheitä. Karjatiloja on kolme, joista yhdessä tehdään isoa laajennusta. Pro Agrian asiantuntijana toimiva Heikintalo itse tekee kodistaan käsin paljon etätyötä.

–Nykypäivänä nettiyhteydet ovat hyvät, ja tänään aionkin osallistua Helsingissä pidettävään kokoukseen videoyhteyden avulla omasta kodistani. Toivottavasti etätyö tulevaisuudessa mahdollistaa entistä useamman asettumisen maaseudun rauhaan asumaan, Heikintalo tuumaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: