Antti Yli-Knuussi

Kinosta muutama kymmenmetrinen ja olen seuraavassa kohteessa – siinä se on työväentalo Torppa. Perinteiseen tapaan sali näyttämöineen, narikka, pienehkö kahvila ja yläkerrassa vahtimestarin asunto. Salon Viljo perheineen asui siellä -asiallinen ja miellyttävä perhe.

Piha-alue oli pieni. Epätasaisena se oli pallopeleihin sopimaton. Tivolitelttoja joskus oli – kerran surmanajaja Pönkänenkin, josta olen kertonut.

Sota oli ohi ja yhteiskunta sekaisin, siirtoväen asuttaminen edessä ja kansakunnan olemassaolo uhattuna. Keväällä luin tunnetun sotahistoriotsijan kirjan. Hän kertoo siinä, miten Hertta Kuusinen vuonna 1944 loppuvuodesta suorastaan vaati Stalinilta tankkeja Helsinkiin. Isänsä Otto-Willehän oli hirmuhallitsijan lähimpiä miehiä. Tuho oli lähellä!

Lapsuudesta muistan Torpalle päättyvän vappumarssin, torvisoiton ja liput. Miehet olivat olleet taistelemassa vapautemme puolesta. He halusivat parempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Työväentalo oli urheiluseura Marsin kotipaikka. Päälajina oli voimistelu. Rannan Heikki, Tuomisen Lasse, Tähtisen Pauli ja tietysti Laaksosen Olavi eli Osku olivat lajinsa taitajia. Heikki oli voimistelussa lahjakkuus. Samoin oli Tuomisen Lasse, joka seuraotteluissa näytti osaamisensa myös 100 metrillä.

Työväentalo oli sodan jälkeen suosittu hääpaikka, jossa kävi myös kiertäviä seurueita, filmitähtiä, laulajia ja soittajia. Tarjolla oli kevyttä ohjelmaa ja 1,5 tuntia tanssia. Vastapäätä oli Siulon kello- ja kultasepänliike. Kauppias nimeltä Veikko oli sekä uurmaakari ja kauppias että myös pelimanni ja haitaristi.

1940-luvun lopulla hän joutui onnettomuuteen, kun vene kaatui kovassa tuulessa. Veikko ja Salmelan Paavo eli Yrjön isä pelastuivat mutta Karin Veikko hukkui. Karin Veikolla oli satamassa urheiluliike siinä koululle johtavan tien alkupäässä – Ainohan sitä liikettä jatkoi.

Ystävän kuolema kulki soittajan mukana. Pelimanni viihdytti muita, mutta sisimmässä sävelet kulkivat mollissa.

Oheisessa kuvassa Veikon kanssa Kulosaaren Väinö rummuissa, mutta viulistia en tunnista. Olen saanut kuvan Väinön Jukka-Pekka -pojalta, pelikaverilta MePan ajoilta. J-P on taitava valokuvaaja ja ansiokkaan työuran tehnyt. Hän kertoi isänsä ajaneen Riispyyhyn tanssipaikalle polkupyörällä rummut mukanaan. Sopii koittaa!

Sodanjälkeinen aika ja vielä osittain 1950-lukukin olivat eräänlaista epävarmuuden aikaa. Pulaa oli kaikesta ja tarvitaan unelmia. Siinä ajassa Veikon ja Väinön osuus rytmipoikina oli lääkettä, jota edes taitava lääkärimme "Kaalssoni" ei pystynyt tarjoamaan. Lakki pitää ottaa päästä näiden kahden pelimannin kunniaksi! Lainaan taas Tuntemattoman sotilaan loppulausetta: "Aika velikultia".

Jatkan matkaa. Tuossa on aivan lähellä Haapaniemi, Louhi, Marttiinin Maijan kotileipomo, Kajava ja apteekkikin tuolla näkyy – ei kun menoksi!

Lähes 100-vuotiaan Suomen ainutlaatuinen suvi, valoisat yöt, sotaveteraanit, sankarivainajat ovat antaneet meille tämän kauniin Isänmaan.

Pidetään huolta toisistamme.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: