Innon yleisurheilijat kisasivat

Paikalle tuli 45 lasta vanhempineen. Kilpailijoita tuli myös kauempaa.

Seija Väre
Innon yleisurheilijat kisasivat

3-vuotias Hugo Vuorijää sijoittui kolmanneksi 10 metrin juoksussa.

Seija Väre

Innon yleisurheilukisoihin Rysään kokoontui viime sunnuntaina kaikkiaan 45 lasta kilpailemaan eri sarjoissa. Lajeina olivat 10 ja 20 metrin juoksu, pallonheitto ja kuulantyöntö.

Seija Väre
Milja Tähkäsen tyylinäyte.

Milja Tähkäsen tyylinäyte.

 

Kilpailijoita tuli myös kauempaa. Rajala-Vuorijään perheen 3-vuotiaat kaksospojat Hugo ja Luukas nousivat ensimmäistä kertaa palkintopallille sijoittuen juoksussa toiseksi ja kolmanneksi.

–Nämä olivat ensimmäiset kisat Merikarvialla, mutta aiemmin on käyty jo Hippo-kisoissa, Eevamaija Rajala kertoo.

Monien lasten kannustusjoukoissa toimivat vanhempien lisäksi myös isovanhemmat.

Seija Väre
Kolme kovaa Nelliä ja Neeaa 3-vuotiaiden juoksukisassa:  ykkösenä Nelli Nurminen, toisena Neea Salonen  ja kolmantena Nelli Salminen

Kolme kovaa Nelliä ja Neeaa 3-vuotiaiden juoksukisassa:  ykkösenä Nelli Nurminen, toisena Neea Salonen  ja kolmantena Nelli Salminen

 

Kilpailun vastaavana toimi yleisurheilujaoston puheenjohtaja Satu Rantaneva ja apuna hänellä olivat Timo Rantaneva, Pirkko Toivola, Riikka Hiltunen, Katri ToivolaJenni Niemi-RannePäivi Salmi ja muutamia muita vanhempia. Satu Rantaneva luonnehtii hallikisoja onnistuneiksi.

–Paikalla oli paljon lapsia vanhempineen viettämässä aikaa yhdessä ja myös vanhemmat osallistuivat leikkimieliseen kuulakisaan.

Tulokset:

10m juoksu T3v 1) Sofia Salminen 3.05, 2) Edith Aaltonen 3.14, 3 )Elsi

Kallio 3.56, 4) Sofia Hurtola 3.89

10m juoksu P3v 1) Konsta Kallio 2.62, 2) Luukas Vuorijää 2.69, 3) Hugo

Vuorijää 2.74, 4) Väinö Aaltonen 3.05, 5) Teemu Nikaniemi 3.31, 6) Wiljami

Kärkkäinen 3.49

10m juoksu T4v. 1) Siiri Ollila 2.50, 2) Aada Laaksonen 2.65

10m juoksu P4v. 1) Nico Salonen 2.70

10m juoksu T5v. 1) Nelli Nurminen 2.39, 2) Neea Salonen 2.50, 3) Nelli

Salminen 2.56, 4) Siiri Nikaniemi 2.71, 5) Viivi Aaltonen 3.64

10m juoksu P5v. 1) Topias Tuomisto 2.43, 2) Niklas Hurtola 2.51

20m juoksu T6v. 1) Ellen Kallio 3.98, 2) Kiia Kallio 4.22, 3) Maija Kujala

4.35

20m juoksu P6v. 1) Leo Ranne 4.42, 2) Eetu Laaksonen 4.44, 3) Viktor Huilla

4.53

20m juoksu P7v. 1) Akseli Kallio 3.85, 2) Aleksi Viikilä 3.97

20m juoksu T8v. 1) Milja Tähkänen 3.77, 2) Verna Aaltonen 4.17, 3)

Josefiina Kotomaa 4.68

20m juoksu P8v. 1) Henri Salmi 3.98, 2) Luca Milan 4.27

20m juoksu P9v. 1) Lasse Ranne 3.53, 2) Oliver Nevo 3.63

20m juoksu T11v. 1) Jessica Nurminen 3.21

20m juoksu P11v. 1) Antti Ranne 3.28, 2) Nikita Huilla 3.40, 3) Antti

Tuomisto 3.49, 4) Verner Nevo 3.67

20m juoksu T13v. 1) Janica Nurminen 3.11, 2) Venla Hiltunen 3.39

20m juoksu P13v. 1) Leo Huilla 3.18, 2) Johannes Kotomaa 3.92

20m juoksu N17v. 1) Maarit Nurmi 2.98

Pallonheitto T3v 1) Edith Aaltonen 3.57, 2) Sofia Salminen 3.10, 3) Elsi

Kallio 1.77

Pallonheitto P3v. 1) Luukas Vuorijää 6.60, 2) Konsta Kallio 5.51, 3) Hugo

Vuorijää 3.79, 4) Teemu Nikaniemi 3.34, 5) Väinö Aaltonen 1.49

Pallonheitto T4v. 1) Siiri Ollila 3.75, 2) Aada Laaksonen 3.35

Pallonheitto P4v. 1) Nico Salonen 2.26

Pallonheitto T5v. 1) Nelli Salminen 7.98, 2) Nelli Nurminen 5.53, 3) Siiri

Nikaniemi 4.64, 4) Viivi Aaltonen 3.98, 5) Neea Salonen 3.81

Pallonheitto P5v. 1) Topias Tuomisto 6.44, 2) Niklas Hurtola 5.87

Pallonheitto T6v. 1) Maija Kujala 7.16, 2) Ellen Kallio 7.06, 3) Kiia

Kallio 6.92

Pallonheitto P6v. 1) Viktor Huilla 9.07, 2) Leo Ranne 7.93, 3) Eetu

Laaksonen 7.75

Pallonheitto P7v. 1) Akseli Kallio 13.85, 2) Aleksi Viikilä 12.23

Kuula T8v. 1) Milja Tähkänen 4.86, 2) Josefiina Kotomaa 4.00, 3) Verna

Aaltonen 2.28

Kuula P8v. 1) Luca Milan 2.43

Kuula P9v. 1) Oliver Nevo 4.83, 2) Lasse Ranne 2.88

Kuula T11v. 1) Jessica Nurminen 7.08

Kuula P11v. 1) Nikita Huilla 5.47, 2) Antti Tuomisto 5.46, 3) Verner Nevo

4.92

Kuula T13v. 1) Janica Nurminen 6.70, 2) Venla Hiltunen 4.43

Kuula P13v. 1) Leo Huilla 6.98, 2) Johannes Kotomaa 4.79

Kuula N17v. 1) Maarit Nurmi 6.33

Kuula N 1) Johanna Salminen 8.43

Kuula M 1) Aki Nurminen 13.83, 2) Jussi Vuorijää 11.42, 3) Timo Rantaneva

10.01, 4) Markku Tarkkio 10.00 5) Riku Huilla 6.43


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: