Jäälle pääsee taas - kausi alkoi junnujen leirillä

Kristiina Dyer
Jäälle pääsee taas - kausi alkoi junnujen leirillä

Kiekot viuhuivat jo vauhdikkaasti leirin nuorimpien junnujen mailasta.

Kristiina Dyer

Merikarvian jäähalli on jälleen urheilijoiden käytössä kesätauon jälkeen. Hallikausi alkoi viime viikolla junioreiden leirillä. Nelipäiväisellä leirillä uutta oppia saivat nuorten kiekkoilijoiden lisäksi ringeten pelaajat.

–Onnistuimme järjestämään osallistujille todella edullisen leirin, sillä leirin kaikki ohjaajat ovat vapaaehtoisia. Osallistujien suuri määrä hieman yllätti. Nafti 70 lasta osallistui leirille. Heitä saapui lähinnä Uusikaupunki-Kristiina -akselilta, muutama kauempaakin, Jouni Kortelainen kertoi.

Kortelaisen lisäksi ohjaajina toimivat Hannu Vihanto, Juha Ruisma ja Sami Nygård. Ringeten pelaajia ohjasivat Anssi ja Roosa Salo ja Milja Kortelainen. Venyttelyohjeita jakoi Taina Koskimäki. Leirin huollosta vastasi Pasi Sillanpää.

–Olemme keskittyneet luistelutaitojen kehittämiseen. Tietysti olemme myös pelailleet, ja tärkeää on ollut jääkiekon pelisääntöjen ja yleisen käyttäytymisen opettaminen, Hannu Vihanto selosti.

Jopa leiriläisten ruoanlaittajaksi oli saatu talkoolaiseksi Katja Rinne. Paikallisten junioreiden vanhemmat pyörittivät jäähallin kahviota leirin ajan. Leirin isähahmona hääri Raimo "Rapi" Lemmenranta, joka huolehti leirin monista käytännön järjestelyistä. Leiristä kertyneet tulot käytetään Merikarvian Jääurheilijoiden junioreiden hallivuorojen maksamiseen.

Yleisesti ottaen jäähallin käyttöaste on liikuntasihteeri Eetu Aaltosen mukaan melko hyvä. Nyt pelivuorot ovat jälleen varattavissa.

–Arkisin meillä ovat ajat jo aika vähissä, mutta viikonloppuisin hallissa on enemmän vapaita aikoja. Tosin parina seuraavana viikonloppuna halli on varattu erilaisia leirityksiä varten, ja myöhemmin syksyllä on tulossa patajunnuliigaturnaus, jonka MJU järjestää, Aaltonen luetteli.

Syyskaudella hallissa aloittaa toimintansa uusi lapsille tarkoitettu kiekkokouluryhmä. Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran 30. elokuuta kello 18.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: