Metsäteollisuuden työntekijät lakossa – Lakko iski myös Merikarvian sahalle - Uutiset - Merikarvia-lehti

Metsäteollisuuden työntekijät lakossa – Lakko iski myös Merikarvian sahalle

Puustellin tehtaalla töitä olisi enemmän kuin aikoihin, mutta lakkointo on tapissa. Pääluottamusmies toisessa polvessa sanoo, että kyse on paljon muustakin kuin kikystä.

Teollisuusliiton aluetoimitsija Erno Välimäki (vasemmalla) sekä lakkovahdit Petteri Välimaa, Piia Kuoppala, Tuire Laine ja Kai Hyrynkangas sekä lakkokoira Salli pitävät huolen, ettei rikkureita livahda portista sisään.

30.1.2020 13:00

Harjavalta

Harjavallassa Puustellin keittiötehtaan portilla seisoo vahdissa neljä ihmistä ja ranskalainen vesikoira Salli.

Pääluottamusmies Kai Hyrynkangas sanoo, että kukaan ei ole pyrkinyt työmaalle, eikä pyri.

Kolmen viikon lakko

Metsäteollisuuden lakko alkoi maanantaina. Siihen osallistuu eri liitoista 17 000 työntekijää.

Mukana ovat paperi- ja selluteollisuuden työntekijät ja toimihenkilöt sekä mekaanisen metsäteollisuuden väki.

Satakunnassa lakkoon osallistuu noin 500 mekaanisen metsäteollisuuden työntekijää muun muassa Seikun, Pihlavan, Merikarvian ja Luvian sahoilla ja Puustellin keittiötehtaalla.

Lakkojen piti ensi alkuun kestää kaksi viikkoa, mutta Paperiliitto ja Teollisuusliitto päättivät laajentaa kolmanteen viikkoon.

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisessä sopimuksessa luovuttiin kiky-tunneista ja se on työntekijäpuolen tavoite myös muilla aloilla. Kiistaa on myös lisistä.

Tehtaan tuotannossa on töissä noin 200 ihmistä. Kahta lukuun ottamatta kaikki kuuluvat liittoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset