Siikainen aikoo pitää kaikki veroprosentit ennallaan - Uutiset - Merikarvia-lehti

Siikainen aikoo pitää kaikki veroprosentit ennallaan

Tuulivoimasta saatavan voimalaitosveron tuotto on lähes 200 000 euroa, mikä kompensoi osaltaan väestön vähenemisestä johtuvaa verotulojen vähenemää.

Kunnanjohtaja Viveka Lanne on laskenut, että kuluvan vuoden kokonaisverotulo voi ylittää tänä vuonna 5 miljoonaa euroa.

25.10. 15:30

Siikaisten kunta esittää valtuustolle tuloveroprosentin pitämistä ennallaan. Se on ollut 22,0 vuodesta 2018 lähtein. Korotus on viime viisivuotiskaudella ollut 1 prosentin tasoa.

Siikaisissa yksi tuloveroprosentti tuottaa noin 180 000 euroa. Puolen prosenttiyksikön madallus tuloverotukseen vähentäisi kunnan verotuloja noin 90 000 eurolla. Kunnanjohtaja Viveka Lanne on arvioinut, että hyvinvointialueiden myötä vuonna 2023 tuloveroprosentti putoaa tämän hetkisen arvion mukaan 12.39 prosenttiyksikköä, eli 9,61:een. Vero ohjautuu valtion rahoituksen kautta hyvinvointialueille.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos