Viisarit palautetaan jälleen tunnilla taakse päin normaaliaikaan - Uutiset - Merikarvia-lehti

Viisarit palautetaan jälleen tunnilla taakse päin normaaliaikaan

Talviaikaan siirtyminen on paluu niin sanottuun normaaliaikaan.

Yötyötä tekevät ihmiset joutuivat tekemään sunnuntaiyönä tunnin pidempään töitä, kun siirrytään talviaikaan lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä 31. lokakuuta.

29.10. 9:15

Säätiedotus lupailee vielä 10 asteen lämpötiloja, mutta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirrytään jälleen kesäajasta talviaikaan. Talviaika on normaaliaika.

Älylaitteissa uusi aika päivittyy automaattisesti, mutta monet kellot vaativat yhä sorminäppäryyttä.

Yksi ylimääräinen tunti uniaikaa on monelle paikallaan. Kesäaikaan siirtymisessä kokemukset ovat osoittaneet, että unirytmi voi häiriintyä.

Suomessa kelloja on siirretty joka vuosi vuodesta 1981 lähtien. Tanska, Norja ja Ruotsi ottivat kesäajan käyttöön jo huomattavasti aikaisemmin vuonna 1916.

Kesäaikajärjestelyn tarkoituksena on saada kesän ajan aamuinen valo vastaamaan paremmin ihmisten valveillaoloaikaa ja työskentelyaikoja kouluissa ja työpaikoilla.

Kesäaikaan palataan EU-maissa jälleen 27. maaliskuuta 2022. Kesäaika ja talviaika on käytössä kaikkiaan noin 70 maassa, mutta siirtymäpäivät vaihtelevat EU:n ulkopuolisissa maissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos