Merikarvia kääntyy ensi vuoteen vahvasti plussalla, mutta sopeutustoimet jatkuvat sovitun mukaisena – elinvoimaa haetaan lisää 2,4 miljooonan euron investoinneilla - Uutiset - Merikarvia-lehti

Merikarvia kääntyy ensi vuoteen vahvasti plussalla, mutta sopeutustoimet jatkuvat sovitun mukaisena – elinvoimaa haetaan lisää 2,4 miljooonan euron investoinneilla

Valtuusto oli myötämielinen fysiikan, kemian ja biologian luokkien modernisointiin, mutta selvityksiä tulee jatkaa kun kyse on 650 000 euron jätti-investoinnista.

Valtuuston kokous järjestettiin maanantaina koronapassia vaatien. Budjettia käsitellessä esiin nousi erityisesti koulukeskuksen 650 000 euron määrärahavaraus, jota ei sumeilematta nielty. Jussi Peltomäen (kok.) esityksestä kustannuksia vielä selvitetään alkuvuodesta.

13.12.2021 21:44

Kuluvan vuoden arvioitu ja tarkentunut 290 000 euron alijäämä on kääntymässä Merikarvialla vahvasti plussalle. Lokakuun 2021 tuloslaskelmalukujen valossa tilanne näyttää siltä, että jo lokakuun jäljiltä ollaan 1,7 miljoonaa euroa plussalla. Loppuvuoden verotulo-, valtionosuus- ja sote-kulukertymää on kuitenkin vaikea ennustaa, joten yllätyksiäkin voi vielä tulla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos