Elintason putoaminen tänä vuonna on selvää – ”On otettu kolme askelta eteenpäin, ja nyt näyttää siltä, että joudutaan ottamaan yksi askel taaksepäin”

Taantumariskin arvioidaan lisääntyneen. Perusennusteet ovat kuitenkin talouskasvun puolella, vaikka kasvun odotetaan hidastuvan.

Kova inflaatio näkyy kuluttajan kukkarossa myös ruokaostoksilla. Elintason lasku on asiantuntijoiden mukaan tänä vuonna selvää.

6.6. 6:00

Suomalaisten elintaso tulee tänä vuonna laskemaan hintojen voimakkaan nousun vuoksi. Tutkimuslaitos Laboren (entisen Palkansaajien tutkimuslaitoksen) johtaja Mika Maliranta ei kuitenkaan pidä tilannetta kovin dramaattisena, sillä suomalaisten reaaliansiot ovat kehittyneet suotuisasti viime vuodet.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos