Merikotkat syövät merimetsojen poikasia

Merikotkat ovat runsastuneet myös Merikarvian rannikolla. Merimetsojen määrää puolestaan on saatu vähennettyä muun muassa häiritsemällä niiden pesintää saarissa.

3.8. 15:00

Merikotkalla on yhä merkittävämpi rooli merimetsokannan rajoittajana, kertoo Suomen ympäristökeskus tiedotteessaan. Suomen merimetsokanta ei ole enää kasvanut vuoden 2015 jälkeen.

Merikotka puolestaan on runsastunut koko Itämeren piirissä, ja runsastumisen vaikutukset ovat moninaiset: merikotka voi syödä sekä merimetsojen munia että poikasia ja myös varastaa merimetsojen pyydystämiä kaloja. Lisäksi merikotka pelottaa aikuisia merimetsoja pesiltään, jolloin merimetson munat ja poikaset jäävät alttiiksi saalistaville lokeille ja varislinnuille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos