Ilmatar Merikarvia Oy:n kanssa sopimus kahden 8 voimalan tuulivoima-alueen kaavoittamiseksi Merikarvian pohjoisosiin

Noin 160 miljoonan euron voimalat sijoittuisivat Rydistönkeitaan ja Siltanevan suoalueen pohjoispuolelle valtatie 8:n molemmin puolin Etelä-Pohjanmaan maakuntarajan tuntumaan.

Ilmatar Merikarvia Oy:n suunnitelmissa on rakentaa kaksi 8 voimalan aluetta Merikarvian pohjoisosaan suoalueiden ympärille. Merikarvian kunnanhallitus hyväksyi kaavoitussopimukset Ilmattaren kanssa maanantaina 21. marraskuuta. Kuvituskuva Siikaisten Jäneskeitaalta.

23.11. 13:30

Ilmatar Merikarvia Oy esitteli kunnalle lokakuussa oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laadinnan aloittamista Merikarvian kunnan pohjoisrajalle. Kunnanhallitus käsitteli jatkoa maanantaina 21. marraskuuta ja hyväksyi sekä Kultakallion tuulivoimayleiskaavan laatimista koskevan kaavoitussopimuksen että Pyynevankankaan kaavoitussopimuksen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos