Sahan kesätyöt ovat jo haettavissa

Merikarvian saha palkkaa kaikkiaan 16 kesätyötekijää.

12.12.2022 9:00

Metsä Groupissa on avoinna lukuisia kesätyöpaikkoja ympäri Suomea. Merikarvian saha palkkaa kaikkiaan 16 kesätyöntekijää.

”Työtehtävät sijoittuvat sahan eri osastoille tuotannon ja kunnossapidon operaattoritehtävissä. Lisäksi palkataan yksi toimihenkilöharjoittelija. Koulutustausta voi olla esimerkiksi tekniseltä puolelta ammattikoulusta, ammattikorkeakoulusta tai korkeakoulusta. Meillä on sahalla hyvä yhteishenki ja töissä saa paljon vastuuta. Sahan työtehtävissä kesätyöntekijätkin pääsevät osallistumaan ennakkohuoltotoimintaan ja osaamisen mukaan myös kunnossapitotöihin”, Metsä Fibren Merikarvian sahan sahanjohtaja Mikko Lintula sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos