Korvennevan tuulivoimakaava voimaan äänin 16–5

Suljettuna vaiko sittenkin avoimena? Merikarvia äänesti lopulta nimillä Korvennevan tuulivoimasta

Marjo Keski-Heikkilä
Korvennevan tuulivoimakaava voimaan äänin 16–5

Perussuomalaisten Ilpo Forsman vetosi kymmeniin seikkoihin Korvennevan tuulivoimapuiston kaavan hylkäämiseksi, mutta sai tuekseen vain neljä muuta valtuutettua. Hanke etenee äänin 16-5.

Marjo Keski-HeikkiläMerikarvia

Tuulivoiman vastustajia ilmaantui lopulta viisi Merikarvian kunnanvaltuuston kokouksessa maanantai-iltana. Pitkän ja monisyisen esitelmän tuulivoiman haitoista pitäneen Ilpo Forsmanin (ps.) lisäksi Korvennevan tuulivoimapuiston osayleiskaavaa vastustivat Altti Vanhatalo, Anne Heikintalo ja Tommi Salminen keskustasta sekä Ahti Setälä (sd.). Kaava etenee nyt äänin 16–5.

Ihan avoimesti kaikki eivät olleet valmiita kantaansa tuomaan julki, mutta Forsmanin esittämää suljettua lippuäänestystä kannatti lopulta vain neljä, kun hallituksen puheenjohtajan Juhani Kotirannan avoimempi linja sai taakseen 17 valtuutettua.

Pienessä kunnassa kun ollaan niin jääviyden takia paikalle kutsuttiin asiassa kolme varavaltuutettua. Seurakunnassa luottamushenkilöinä vaikuttavien Mikko Kivilahden tilalla äänestykseen osallistui Kari Koistinen ja Jorma Kentän tilalla Jorma Tuppurainen. Seurakunta omistaa metsää tuulivoimapuistoksi suunnitellulla alueella. Anne Vastamäki-Aholaa tuurasi Päivi Mäkinen. Tuulivoimaa käsiteltäessä valtuuston puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Marika Uimaluoto.

Marjo Keski-Heikkilä
Kimmo Puolitaival tarttuu ensin sijaisena Pentti Ala-Luopan pestiin ja varsinaisena kunnanjohtajana työt alvat 1. elokuuta. Puolitaival kertoi olevansa valtuuston kokouksessa ensikertalainen, mutta kokouskonkari silti niin kuin hallituksen puheenjohtaja Juhani Kotirantakin, vasemmalla.

Kimmo Puolitaival tarttuu ensin sijaisena Pentti Ala-Luopan pestiin ja varsinaisena kunnanjohtajana työt alvat 1. elokuuta. Puolitaival kertoi olevansa valtuuston kokouksessa ensikertalainen, mutta kokouskonkari silti niin kuin hallituksen puheenjohtaja Juhani Kotirantakin, vasemmalla.

Forsmanin koko perhe on joutunut Siikaisten tuulivoimapuiston vaikutusalueelta muuttamaan terveyssyistä kotoaan pois Nakkilaan. Kokemukset ja aktiivisuus lisätietojen hankinnassa eivät ole lisänneet ymmärrystä terveyshaitoista. Ahti Setälä puolestaan totesi tiedostavansa tuulivoiman taloudelliset vaikutukset, mutta vetosi vastustuspuheessaan inhimillisiin tekijöihin.

–Jos Ahlaisista saisimme ilman tuulivoimaa muuttoliikkeen tänne Merikarvialle, Setälä totesi Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston vastustajiin viitaten.

Altti Vanhatalo totesi olevansa ihmisten ja ennen kaikkea lasten tulevaisuuden puolestapuhuja. Korvennevan kuuden tuulivoimalan alueella asuu 7 taloutta ja kolme vapaa-ajan asuntoa. Tuppurainen ehti jo tivata nimiä, ketkä niissä kämpissä asuvat. Kokonaisuudessa suunniteltu alue on 462 hehtaaria.

–Satsataan mieluummin kulttuuriin ja matkailuun, Vanhatalo vetosi.

Kultuuriin ja kylien hyvinvointiin kunta päättikin investoida myymällä Honkajärvellä sijaitsevan vanhan kyläkoulun ja kyläläisten kunnostaman Honkatuvan kyläyhdistykselle 1 eurolla. Päätös sai kylkiäisenkin, sillä Tuorilan lakkautetun koulun voisi myydä kyläyhdistykselle ellei sille keksitä nykyistä enempää käyttöä. Hinta voi kuitenkin olla jotain muuta kuin 1 euro.

Marjo Keski-Heikkilä
Viimeinen valtuusto. Lähes 30 vuotta kunnanjohtajana kirvoitti Pentti Ala-Luopan muistelemaan muun muassa koiraveroaikoja.

Viimeinen valtuusto. Lähes 30 vuotta kunnanjohtajana kirvoitti Pentti Ala-Luopan muistelemaan muun muassa koiraveroaikoja.

Eläkkeelle siirtyvän kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopan viimeisessä valtuustossa hyväksyttiin myös uusi johtajasopimus. Uusi kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival kuunteli valtuuston kokousta mielenkiinnolla. Hänelle kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Keskusteleva, avoin valtuusto miellytti.

Hän on jo päässyt keskustelemaan viranhaltijoiden kanssa. Virallisesti hän aloittaa Ala-Luopan kesälomansijaisena 10. huhtikuuta, jolloin Varsinais-Suomen Ely-keskuksen ylijohtajuus siirtyy seuraajalle. Varsinaisena kunnanjohtajana Puolitaival aloittaa 1. elokuuta.

Hyvästelypuheessaan Ala-Luopa kertasi menneitä lähes kolmea vuosikymmentä. Hänet valinneista valtuutetuistakin muutama on yhä mukana kunnallispolitiikassa.


Lue myös nämä


Kommentit (13)

  • Onnea valitsemallanne tiellä

    Merikotkasilppurit eivät tuo sitä taloudellista hyötyä mitä haetaan ja sillä on murskaava vaikutus luontoarvoille, matkailuun, mökkeilyyn ja asuntojen arvoon. Hyvin vaikea ymmärtää tätä päätöstä.

  • Nimetön

    Surkeesti on asiat, kun tuulivoiman vastustajat esittivät suljettua lippuäänestystä. Eikö ole kanttia äänestää julkisesti tuulivoiman puolesta. Kovat ovat paineet. Tulos oli selvä, yli 75 % valtuutetuista ja äänestäjistä yli 90 % tuulivoiman kannalla. Kansa on puhunut ja pulinat pois, sano Virolainen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt:

Sammio