Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Satakunnan Yrittäjät

Sosiaalinen media rauhoittui Porin Jazzin hallituksen erottamispäätöksen jälkeen –syyllisiä etsitään yhä suuntaan ja toiseen

Pori Jazzin keskiviikkoiltana tekemä päätös erottaa viime viikolla toimitusjohtajaksi valitsemansa Aki Ruotsalan herätti paljon kommenttia sosiaalisessa mediassa. Pori Jazz joutui keskelle kohua, kun Ruotsala kertoi aiemmin päivällä Satakunnan Kansassa kantansa homoseksuaalisuuteen. Kohu nousi niin suureksi, että sitä alettiin jo kutsua somessa Porijazzgateksi. Kaiken kaikkiaan Pori Jazzin hallituksen nopeaa erottamispäätöstä kiitettiin, joskaan suurena yllätyksenä se ei tullut. Löytyipä sosiaalisesta mediasta myös veikkauksia siitä, milloin hänet keskiviikkona erotetaan. Sosiaalisesta mediasta löytää helposti myös ihmettelyjä, miten Aki Ruotsala ylipäätään toimeensa valittiin. Pitkän linjan it-asiantuntija Petteri Järvinen tuo ongelmaan oman näkemyksensä. Erottamispäätöstä kritisoivista suurin osa esiintyy varsinkin Twitterissä nimimerkkien takana. Yhteistä näille on ihmettely siitä, miksi Aki Ruotsala ei saisi kertoa kantaansa. Satakunnan perussuomalaisten nuoret julkaisivat torstaiaamulla kello 4.52 tiedotteen, jossa he kertovat uskovansa sananvapauteen ja kokevansa Pori Jazzin toimineen väärin purkaessaan toimitusjohtajansa työsuhteen julkisen painostuksen alla ja täysin ideologisista syistä. ‏ Sen verran kiivasta kommentointi sosiaalisessa mediassa oli, että myös käytöstapoja toivottiin.